Sain korjattavaksi vanhan pikkuisen posliininuken. Se oli todellakin pienen pieni. Vain 10 cm pituinen.

Jalat tältä neidiltä oli johonkin hukkuneet, mutta toisesta jalantyngästä näki, että jaloissa oli ollut pitkävartiset mustat saappaat.

Niinpä lähdin muotolilemaan uusia jalkoja paperimassasta. ( Posliiniahan ne olisivat pitäneet olla, mutta minulla ei enää ole polttouunia).  Paperimassaa ei tarvitse polttaa. Kun paperimassa kuivui, hioin ne ja maalasin temperaväreillä.

Sitten jalat vartaloon ja pestyt vaattaat päälle. Vaatteet olivat melko hyvät vielä. Vähän hapertuneet ja kellastuneet, mutta upotin ne yöksi rasvattomaan piimään. Piimä valkaisee ja raikastaa vaatteet.


Vielä tein tytölle veljen. Pitäähän kaveri olla - kaksi aina kauniimpi.

Mutta olipa homma. Ihan meni silmätkin sikkaralle.

Kun olivat niiiiin pieniä.